Ensimmäinen työpäivä sairasloman jälkeen takana... aamu meni ihan kivasti, vaikkakin juttutuokio pomon kanssa oli vähän epämiellyttävä, kun piti yrittää keksiä oikeita sanoja kuvaamaan tämän hetkistä oloani. Miten kertoa jollekin jotain, mitä ei tiedä itsekään?

Ahdistus iski sitten iltapäivällä. En tiedä mistä se taas tuli, mutta rintaa alkoin puristaa ja päässä jomottaa. Vaikka en tehnyt koko päivän aikana juuri mitään. Onko se vain tuo toimistotyö, joka tämän olon saa aikaan? Kun tuntuu, että pää ei yksinkertaisesti ota mitään vastaan. Kun tietää, että esimerkiksi hiihtämässä, pilkillä tai futiskentällä olisi niin paljon mukavampaa. Mutta kun rahaakin pitäisi jostain taikoa. Helvetin raha!

En tiedä mitä tästä taas tulee... tuleeko mitään. Olo on kuin piestyllä. Ehkä menin liian aikaisin töihin, mutta kun en haluaisi jäädä pitkälle saikullekaan. Kai se on sitten otetettava loparit... mutta mistä sitä sitten taikoo voita leivänpäälle? Tai edes sitä leipää. Työttömyyskorvaustakaan en saa, koska olen opiskelija. Ja opintotuella en saa maksettua edes lainanlyhennystä. Joten jos haluaisin työttömyyskorvausta, minun pitäisi ottaa paperit ulos yliopistosta, mikä taas tarkoittaisi sitä, että kymmenen vuoden opinnot lentäisi kankkulan kaivoon. Mutta yritä tässä nyt sitten vielä vääntää gradua töiden ohessa, kun voimat ei riitä edes työssä käyntiin. Umpikujalta vaikuttaa, sanoisin. Sairaslomalla tietty saisi tietty sairauspäivärahaa. En tiedä enkä jaksa. Ja olo on ehkä yksinäisempi kuin ikinä.